tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Vuodet vierii, minä en

Sitähän ihmisillä tapana on näin vuoden vaihtuessa muistella mennyttä vuotta. Näin teen siis minäkin. Tässä kattava, vähän liiankin kattava, tai eihän se nyt liian kattava ole, sellainen semikattava, (pahoittelen, olen katsonut Pasilaa) vuosikatsaus siis.

Olen välillä hieman rypenyt itsesäälissä.
Hain yliopistoon äidinkieltä lukemaan.
En päässyt.
Ei yllättänyt.
Soittelin galluppeja.
Häiritsin siis ihmisten rauhaa.
Hain jälkihaussa puolihuolimattomasti lähihoitajalinjalle Kokkolaan.
Pääsin sinne.
Opiskelen siellä.
Tykkään olla siellä.
Muutin siis Tampereelta Kokkolaan.
Kesän vietin Tampereella.
Tapasin muuten blogi-ihmisiäkin paljon.
Olivat mukavia.
Ovat mukavia kyllä vieläkin vaikka en niin paljon enää olekaan kommunikoinut heidän kanssaan.
Mummokin kuoli syksyllä.
Ja toinen mummo kuoli nyt joulupäivän aamuna.
Surullista.
Mutta sellaista elämä joskus on.
Kokkolassa olen tutustunut moniin mukaviin ihmisiin.
Olen ollut sosiaalinen.
Tykkään elämästäni. (Tapahtuukohan nyt jotain kauheata kun tämän ääneen sanoin?)
Olen törmännyt lyhtypylvääseen.
Olen pelannut paljon biljardia.
Olen hävinnyt paljon biljardissa.
Olin harjoittelussa päiväkodissa.
Siellä oli kivaa.
Lapset on kivoja, itsekin olin junnuna.
Pasilalainaus jo toistamiseen tuo edellinen. Aika jännää. Ihminen lainaa televisiosarjasta tuttuja lauseita. Lauseet jäävät elämään. Kieli muuttuu. Suomen kieli. Hyvin jännää.
No niin. Lopetan Pasilavitsit. Lääkkeet!
Ja nyt sitten unohdinkin kaiken lopun mitä on vuoden aikana tapahtunut mutta eiköhän siinä tärkeimmät.
Ai niin. Kroonisiin Poikamiehiin minun piti alunperin päästä nyt vuodenvaihteessa mutta niinhän siinä näyttää käyneen että eivät nämä kuomat minua enää hyväksykään joukkoon iloiseen vaikka poikamiehenä olenkin ollut koko tämän yli vuoden kestäneen koeajan. Ei ole reilua.

Ja hetkinen. Nyt selasin blogiani vuodella taaksepäin ja voisinkin nyt tähän tehdä vielä tämmöisen kyselyn johon vastailin vuosi sitten.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2008, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Kääretortun.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Lupasin laihduttaa 10% vappuun mennessä ja niin teinkin. Ensi vuodelle ei ole vielä mitään lupauksia mutta voi olla että jotain keksin vielä.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Öö. Ei tainnut. En ainakaan muista.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Molemmat mummot.

5. Missä maissa kävit?
Alamaissa. Heh heh. No en käynyt missään. Ei ole tällä pojalla varaa matkailla.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2009, jota puuttui vuodesta 2008?
Pakastelokeron.

7. Mitkä vuoden 2008 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Hmm. Vaikea sanoa. Päivämäärät ei oikein minulla jää mieleen. 30.9 mulla oli synttärit ja ne jäi mieleen.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Koulun ja uuden elämän aloittaminen Kokkolassa.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Se koko yliopistoon hakeminen.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Enpä tainnut.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Mikko Alatalon Elävänä Pispalassa kasetti.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Itseni.

13. Kenen käytös masensi?
Itseni.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Levyihin ja keikkoihin. Sama kuin viime vuonna.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Mikko Alatalosta

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2008?
Maija Vilkkumaa: Hei tie

"Neiti takkutukka lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka."

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi

b) laihempi vai lihavampi?
Laihempi

c) rikkaampi vai köyhempi?
Köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Liikkua olis voinut hieman reippaammin.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Laiskotelin ehkä vähän liikaa.

20. Kuinka vietit joulua?

Kotona. Perheen kanssa. Ja sairaalassa mummon luona.

22. Rakastuitko vuonna 2008?
Kyllä. Siis Mikko Alataloon. Mitäs oikein kuvittelitte?

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Edelleenkään en harrasta.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Perusklassikko Kotikatu ja Tartu mikkiin.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En minä vihaa ihmisiä.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Stephen King: Dolores Claiborne

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Mikko Alatalo!

28. Mitä halusit ja sait?
Mikko Alataloa.

29. Mitä halusit muttet saanut?
Vielä enemmän Mikko Alataloa.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Menetetty maa.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Olin yksinäni Kokkolassa kunnes sitten illalla... Joo. Siis 23 vuotta täyttelin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Mikko Alatalon pääseminen Tampereen pormestariksi.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2008?
Vihreää.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Musiikki.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Tampereen pormestarin vaalit.

37. Ketä ikävöit?

Mummojani.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Viaton luokkakaverini.

Tulipas nyt tekstiä vähän liikaakin taas. No ei kai se maailmaa kaada. Tämän koneen korkeintaan.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!


P.S. Huomenna NMB Saarijärvellä.

6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Oot kyllä ihan pöhkö ton Mikko Alatalon kanssa. :D

Olen pahoillani mummosi vuoksi.

Mimmu kirjoitti...

*halaus* Mummon menettäminen on ikävää :(

Mutta joka tapauksessa mukavaa vuotta 2009 Wille!

Wille kirjoitti...

Kiitos osanotoistanne. Olette hienoja blogiystäviäni.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva välillä kuulla sunkin kuulumisia.
:DDDD Tulipas postauksestasi taas hilpeä olo! Ihanaista vuotta 2009 Willelle!

(Paitsi mummojen menetys ei aiheuttanut hilpeyttä...Halaus!)

Wille kirjoitti...

Sinä olet kyllä hilpeä ilopilleri muutenkin :)

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tänne blogiisi haettuani Kaija Koon laulun "Jotain häviää" sanoja Googlella.

Jäin sitten lukemaan blogiasi pitemmällekin. Otan osaa mummon menettämisen johdosta, itse menetin rakkaan setäni viime kesänä.

On myös aina mukava kuulla, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät harrasta juomista.

Hyvää alkanutta vuotta siulle ja terveiset Joensuusta!

generated by sloganizer.net