Huh huh. Olipas urakka. Lopulta sain sentään jotain tehtyä. Tässä tämä runoni nyt sitten olisi. Kommentoikaa vapaasti (saa haukkua).
Kipu
Kovin raskas on ovi avata,
päästä irti pelon vallasta.
Antaa itselleen oikeus,
tunnustaa julma totuus.
Liian monta pitkää talvea,
olet kylmässä pelännyt.
Liian monta kesää,
aurinkoa vältellyt.
Päivisin piilossa,
katseilta muun maailman,
etteivät näkisi rumuutta elämän.
Öisin kaikuu iskut lyöntien,
otat vastaan kaiken vaieten,
et valoa näe keskeltä kyynelten.
Mutta nyt on hetki uuden ajan,
taakse jätät kaiken vanhan.
Lyönnit, potkut, kivun, häpeän,
on sisälläsi alku uuden elämän.
Tulipas hieman synkähkö tuosta mutta minkäs teet kun mielikuvitus laukkaa niin ei sitä paljon voi säädellä mitä sieltä syntyy. Ja tiedoksi lukijoille että itse en ole onneksi joutunut perheväkivaltaa kokemaan, enkä oikein lähipiirissänikään ole sitä nähnyt. Voi vain yrittää jotenkin kuvitella miten kauheata se voi olla jos ei omassa kotonaan voi olla turvassa.
Nyt kaikille kuitenkin oikein rauhaisia yöunia.
4 kommenttia:
Rankka aihe, mutta huh miten hyvä runo! Jo puolivälissä mietin, että kuulostaa lähes Viikatteen biisiltä. :o Oiskos tällaisia lisää hihassa? Pistähän näkyville, jos löytyy! :)
Hihat on tyhjät mutta jos joskus runosuoni innostuu sykkimään niin tokihan tänne niitä pistän. Kiva jos kelpasi. Ja Viikate kyllä usein soi mielessä ja soittimessani.
kieltämättä ihan hyvin sopisi Viikatteellekin lyyrikoiksi :)
Ei muuta kuin Kaarlen juttusille :)
Lähetä kommentti