Miekankantaja on mieleeni

Perjantaina kiiruhdin ostamaan junalippua Seinäjoelle koska luulin että juna on niin täynnä ettei välttämättä saa paikkaa. Turhaan kiiruhdin. Pääsin jopa samaan vaunuun Mannisen kanssa joka oli jo Oulussa noussut Pohjanmaan junan kyytiin.

Seinäjoen asemalle saavuttuamme, soitin Thundercatille ja hän sanoi tulevansa heti hakemaan meidät siitä. Siinä odotellessamme törmäsin vanhaan luokkakaveriin joka muutti kesän alussa Seinäjoelle. Siinä hetken jutustelimme kunnes Thundercat sitten jo saapuikin. Menimme aluksi hänen luokseen pelaamaan rock bandia ja laulamaan singstaria... Hetkinen. Wille poistuu kirjoittamisen ihmeellisestä maailmasta hetkeksi ja palaa pian...

...Wille palaa seuraavana aamuna takaisin. Rock band oli aivan mahtava peli. Rummut varsinkin. Ja singstariakin oli mukava laulaa taas pitkästä aikaa. Suosikkini oli tällä kertaa Cyndi Lauperin Time after time. Upea biisi.

Kun kello alkoi lähestymään kymmentä aloimme pikku hiljaa siirtymään keikkapaikalle. Ensimmäinen bändi (Tracedawn) olikin ehtinyt jo lopettaa kun sinne saavuimme mutta ei paljon haitannut kun en kyseisestä bändistä tiedä muuta kuin että örisevät. Aika pian saavuttuamme alkoikin Metsatöll paukuttamaan omaa heviään kauniilla viron kielellään. Hyvin soittivat pojat vaikka taaskaan en päässyt kuulemaan Terasetuli biisiä. Kolmesti olen Töllin nähnyt ja kertaakaan eivät ole sitä soittaneet. Eihän siinä muuten mitään mutta kun Manninen on kuullut sen.

Pieni tauko ennen illan pääesiintyjää. Menin tutkailemaan löytyykö Ensiferumin myyntipöydästä mitään mielenkiintoista. Uusi levy siinä näytti ainakin olevan. Kysyin myyjältä että paljon se maksaa mutta hän ei ymmärtänyt suomea. Menin lukkoon ja sönkötin jotain "How much?" tyyliin. "Twenty euros", vastasi hän. En osannut alkaa siinä tinkimään tai moittimaan levyn kalleutta englanniksi joten vastasin vain että "I take it." Ja niin Wille oli yhtä levyä taas rikkaampi. Iloinen yllätys oli että levyltä löytyi Vandraren coveri.

No vihdoin koitti myös itse keikan aika ja neljä raavasta miestä astuivat lavalle kiltit päällä ja ilman paitaa. Pommit paukkui, liekit löivät ja hevi raikasi. Wille oli myytyä miestä. Vaikka soittivatkin paljon uusia minulle vielä tuntemattomia biisejä niin keikka ei jättänyt kylmäksi. Coverien puuttuminen vähän harmitti. Porilaisten marssi siellä kuitenkin jossain välissä kuului soitettavan.

Ja keikalta grillin kautta Thundercatin lattialle patjan päälle nukkumaan. Tosin se venähti lähemmäs viittä ennen kuin aloimme nukkumaan. Seuraavana päivänä oli luvassa romanttinen komedia höystettynä zombeilla (Shaun of the dead), pari Buzz peliä (voitin muuten perjantaina Mannisen leffatietämyksessä), kotipizzaa, velkojen maksamista ja junaan kiiruhtamista.

Lauantaina illalla kävimme tyttöni kotona saunomassa ja katsoimme yöpalaksi Mannisen kanssa Zombie Strippers leffan. Siitä ei voi sano muuta kuin yhden sanan. Karua.

Sunnuntaina aamupalaksi Sukiyaki Western Django jossa Tarantinokin pääsi vaihteeksi kameran takaa esille. Viihdyttävä toimintapläjäys Takashi Miikeltä. Manninen lähti päivällä Torniota kohti ja minä jäin kuuntelemaan musiikkia. Ilta meni tasaisesti pieni jännitys seuraavan päivän harjottelusta kuitenkin kummitteli mukana.

Tänään se päivä sitten koittaa kun menen nuorisopsykiatriselle osastolle harjoitteluun. Täytyy myöntää että jännittää. Minä jännitän uusia paikkoja ja tilanteita. Osastolla pitäisi olla klo 13.00 ja tämä aamupäivä on yhtä edestakaisin pyörimistä kun ei osaa oikein mitään tehdä. No eiköhän se siitä kun selviää parista ensimmäisestä päivästä. Toivottakaa minulle tsemppiä.

Wille toivottaa Willelle: Tsemppiä harjoitteluun!

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Voi kun pääsis avohoitoon
Humpastalainattua:
"Ja kohtahan ne sieltä tulevat ne noutajat ja ovet teljetään."

Elämässäihmeteltyä: "Miksi naiset eivät tykkää zombie leffoista?"