lauantaina, syyskuuta 19, 2009

Rahaa menee mutta menköön kun on kyseessä musiikki

Tämän viikon levysaldo alkaa olla täynnä. Toki mieleni lisää hamuaisi kuten aina. Kuu kaakon yllä oli mahtava levy ja hyvä kun LP:n mukana tuli latauslippu niin sai biisit mp3-muodossakin niin saa soittimeen. Mielestäni toimiva ratkaisu. Jos joskus niin hassusti käy kuin uumoillaan että musiikki siirtyy netistä lataamiseen niin toivottavasti LP:t säilyvät musiikinharrastajien ilona. Niissä levyn kannet pääsevät parhaiten esille eikä musiikin laatu ole yhtään huonompaa kuin cd:ssä. Ainoa miinus on niiden hankala esillelaitto. Levyt pysyvät hyllyssä selkeässä järjestyksessä mutta LP:itä ei saa oikein mitenkään hienosti esille. No nämä ovat paljon myöskin makuasioita. Toivottavasti säilyy LP:t ja CD:t molemmat. Mutta joku siinä on että Viikatteen musiikin ostan LP:inä. Minusta se kuuluu asiaan.

Jaakko Tepon tribuutti oli myöskin hauska tuttavuus. Mielenkiintoisia ja mukavan erilaisia versioita ja vaikka paljon oli esittäjiä joita en tuntenut niin kaikki paitsi yksi biiseistä (Rapped Youthin vetämä Pörsänmäen tango) oli hyviä eikä haitannut vaikka en ole aikaisemmin Jaakko Tepon materiaaliin paljoa tutustunut.

Sonata Arctican uusi levy oli synkempi kuin aikaisempi materiaali. Erittäin hyvää sekin ja komeat kannet. Tämä julkaisu pääsi tietoisuuteeni kuin varkain. En osannut odottaa että Sonatalta tulisi uutta levyä. Onneksi tajusin ajoissa ja tilasin sen ennakkoon ja sain sen pari päivää ennen virallista julkaisupäivää jo postissa. On se hienoa kuunnella vanhan tutun bändin uutta materiaalia.

Ei musiikkitörsäämiseni suinkaan tähän loppunut. Tilasin jo ennakkoon liput minulle ja Manniselle Metsatölliä ja Ensiferumia katsomaan. Itseäni kiinnostaa erityisesti Ensiferum koska sitä en ole aiemmin nähnyt. Viikon päästä perjantaina olen taas yhtä keikkakokemusta rikkaampi ja näen vastaako yhtään odotuksiani.

Tänään pitääkin sitten lähteä töihin jotta saa katettua kulut. Laitetaanpas pitkästä aikaa tähän biisitaistelu vaikka en tiedä käykö täällä blogilla miten enää porukkaa kun olen tippunut blogimaailman seuraamisesta pois. Laittakaa nämä paremmuusjärjestykseen musiikkimakunne perusteella:



Viikate - Eräs kaunis päivä



Sonata Arctica - Flag In The Ground



Nightwish - Hilma ja Onni (Jaakko Teppo-cover)

Levyiltälainattua:

Viikate sanoo: "Lapio käy kiveen, sitten toiseen, sitten oksaan paksuun iäiseen, kunnes Luoja, suo ja kuokka kuulee kaivajansa katkenneen."

Sonata Arctica sanoo: "My life is fine, so why would I care... Because it's not my ass, per se, on the line."

Jaakko Teppo sanoo Sössölandian kultakurkkujen äänellä: "Pirkko ainoa on tyttö, silti rakkautem on rehtiä, näin tutuille vuan tiios että pirusti on mehtiä."

12 kommenttia:

Minja kirjoitti...

Hmph. Mä olisin kauhean mielelläni halunnut listata Sonatan ykköseksi, mutta tuo biisi ei nyt jotenkin oikein lähtenyt.. kertsi oli ihan jees, mutta muuten vähän kökkö. Ehkä pitäisi kuunnella se useamman kerran. Ja
Mutta tästä syystä järjestys oliskin nyt sitten seuraava:
1. Viikate
2. Sonata Arctica
3. Jaakko Teppo
:)

Henu kirjoitti...

1. Sonata Arctica
2. Viikate
3. Nightwish

Tiina kirjoitti...

Hei, mä meinasin kans tänään just laittaa tommosen biisihommelin! Tai laitankin, vaikka ehdit ensin. :D
Kuuntelen noi kohta ja kerron sitten mielipiteeni, piti vaan ensin tulla sanomaan, että sulla on kyllä tosi monipuolinen musiikkimaku. Jaakko Teppoa ja Sonata Arcticaa samassa levyhyllyssä.

Lp-levythän on nyt tehneet jonkun uuden tulemisen. Tossa oli jonkun aikaa, kun niitä ei tainnut juurikaan olla, mutta nyt bändit on alkaneet julkaista niitä taas tosi paljon. Eli eiköhän ne säily ainakin meidän eliniän. :)

Tiina kirjoitti...

Kauhean vaikea järjestää noita, koska... no, et varmaan ylläty jos sanon, etten tykännyt yhdestäkään. :D
Mutta laitetaan nyt sitten:
1. Viikate
2. Nightwish
3. Sonata Arctica

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki jakavat kolmossijan - paitsi Yäviisu, joka jää viitossijalle. On nimittäin tainnut tulla valittua kunkin poppoon heikoimpia tuotoksia tähän..

Thundercat kirjoitti...

Pakkohan se on Viikatetta äänestää! :)
eli
1. Viikate
annetaan muille sitten vaikka jaettu 2. sija

Wille kirjoitti...

Minja: Kannattais kuunnella useamman kerran. Minä ainakin tykkään uuden levyn Sonatastakin. Vaikka ei Viikatekaan todellakaan huono valinta ole ykköseksi.

Henu: Juu. Hyväksyttävää.

Tiina: Joo. Ei yllättäny. Mutta se yllätti että Nightwishin Jaakko Teppo tulkinta oli sinulla kakkosena.

Anonyymi: Olen valinnut kunkin yhtyeen uusimpia tuotoksia eikä todellakaan mitään heikoimpia.

Thundercat: Ylläri että Viikate ensimmäisenä. Sinun ansiostahan minäkin aikoinani aloin tutustua Viikatteeseen. Kiitän ja kumarran sinua siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Et ole valinnut uusimmista heikoimpia vai yleensäkään heikoimpia?
No, heikoimpia tuohon on silti valikoitunut, oli valintatapa mikä hyvänsä.

Wille kirjoitti...

Ei uusimmista heikoimpia eikä yleensäkään. Valitsin biisit myös pitkälti sen mukaan miten sattui youtubesta tuota uutta materiaalia löytymään. Oikeastaan halusin vain saada Hilman ja Onnin raikumaan blogilleni.

Jos valitsisin blogilleni pelkästään sitä ihan parhainta parasta musiikkia niin täällä ei soisi mikään muu kuin Alatalon Mikko.

Musiikkimaku on asia josta löytyy aina kiistan aihetta.

Naily kirjoitti...

Ai sulla onnistui Sonatan levyn ennakkoon saaminen. Minä tilasin sen Sonatan sivun kautta ja ongelmien takia saivat levyt lähetykseen vasta maanantaina. Siellä se postissa odottelee vieläkin, kun en ole ehtinyt hakemaan. :p Toivottavasti mukana tuleva paita on kiva.

Viikate on <3

Wille kirjoitti...

Minä tilasin levykauppa äxästä. Meinasin tilata itsekin Sonatan sivuilta sen missä olis saanut paidan mukana mutta ei ollut enää minun kokoisia paitoja jäljellä. Aivan mahtavia ne uudet paidat. Ei levykään huono ole. Mahtipontisempaa kuin edelliset.

Anonyymi kirjoitti...

beside font kumarmba lyrical kabilpore lengthy roussel replacement pankaj brief tailor
masimundus semikonecolori

generated by sloganizer.net