Tässä kun tylsää on ja kuvia selailen niin kirjoitetaanpas novelli hurjasta illasta viime keväänä:
On ilta. Istun kioskin nurkassa ja lasken päivän kassaa. Kaikki niin kuin pitääkin. Rahat oikeaan paikkaan säilöön ja koneet kiinni. Kassakone, lottokone, jääkaapin valot, tietokone, valot... Kaikki sammutettu. Painan ulko-oven lukkoon ja astelen pikku pakkaseen. Kioskin pihassa tuttu Opel jo odottaakin. Ratin takana istuu veljeni Matti.
Astun kyytiin ja vaihdamme kuulumiset. Saan valita levyn jota kuuntelemme. Valitsen Stratovariuksen. Pidän siitä vaikkei muut siitä paljon välitäkään. Mattia ei onneksi häiritse musiikkivalinta. Ulkona on pimeää.
Olemme matkalla katsomaan mummoamme naapurikuntaan. Matka kuluu hyvin ja juttelemme niitä ja näitä. Lähinnä murehdimme naisettomuuttamme. Kroonisia Poikamiehiä molemmat.
Auton kaiuttimet räväyttävät ilmoille kappaleen Will The Sun Rise? Emme tajuakaan miten ajankohtainen biisi on.
Auto allamme nousee mäen päälle ja sitten se on siinä suoraan edessämme. Keskellä tietä. Hirvi.
Kädet eteen. Rysähtää. Hirvi tuulilasilla. Onpas se iso. Auto pysähtyy.
Avaan silmät ja veljeni siinä vieressä kysyy että sattuiko. Hämmästelen itsekin ettei kipua tunnu missään. Sama veljellä. Tuulilasi on kasassa, mutta kesti silti. Ei turvatyynyt lauennut, eikä edes vyöt mennyt lukkoon. Miten tämä on mahdollista? En ymmärrä. Kumpaankaan ei tullut naarmun naarmua.
Nousemme autosta ja veljeni soittaa poliiseille ja minä käyn viemässä varokolmion paikalleen. Soitan kotiin ja kerron tilanteen. Hieman olivat hädissään, mutta hyvillään ettei mitään sattunut meille. Autoja saa uusia.
Odottelemme apua paikalle ja selittelemme ohiajajille jotka pysähtyvät kyselemään, että miten asiat ovat. Siitä se tilanne sitten selviintyy, kun poliisit tulevat paikalle ja pian myös iskä ja hinausauto. Joku metsästäjäkin siihen sitten tulee ja painuu metsästämään kadonnutta hirveä.
Mitäs muuta tästä enää kertoisin. Eiköhän siinä tärkeimmät ollut. Painajaisia en tapahtuneesta nähnyt. Tapahtumapaikan ohi ajaessa pitkään kyllä muistuu mieleen se ilta. Joskus sitä tulee kyllä mietittyä että on ollut aika lähellä hengen lähtö. Olisin sitten lähtenyt poikamiehenä pois tästä maailmasta.
Tulipas sitä taas muisteltua kerrakseen. Ulkonakin alkoi hämärtämään. Täytyy nyt kyllä alkaa vaikka kuuntelemaan jotain iloista. The Pogues saa aina hyvälle tuulelle.
Humppa Soi: Stratovarius: Will The Sun Rise?
8 kommenttia:
Toivottavasti minunkin auton eteen hyppää joskus hirvi että saisin sen lunastukseen. Olisi ainakin hyvä syy lähteä autokaupoille.
No hui mikä tarina! Onneksi ei käynyt pahemmin. Itse en ole eläessäni nähnyt luonnossa hirveä. Olis se kauhee järkytys jos sellanen lävähtäis tuulilasiin!
On se joo ihan kivan kokonen siinä muutaman sentin päässä.
Aika hurjaa! Onneksi ei käynyt pahemmin.
Pitääkö näiden kommenttien perään laittaa sitten nykyisin lisähuomautus, että en kerjää huomiota/kommentteja/jotain muuta vastaavaa?
Ei tarvitse. Ainakaan täällä. Voit kyllä laittaa että: Wille on komea ja paras mies mitä maa päällään kantaa.
:D
Se hirvi kuuli vain musiikkivalintasi ja päätti lopettaa elämänsä...
"No älä nyt..."
"Otappa nyt itseäsi niskasta kiinni..."
"Ajattele nyt järjellä..."
"Ota pari kaljaa niin kyllä se siitä..."
Lähetä kommentti