perjantaina, marraskuuta 16, 2012

Anteeksi. Mainitsen joulun.

Joulu lähestyy. Vielä olen onneksi välttynyt ahdistumista kauppojen joulun tyrkyttämiseen. Yleensä marraskuun puolessa välissä jo tympäsee koko joulu, kun sitä joka paikassa mainostetaan. Olen sitä mieltä, että vasta joulukuussa saisi mainita sanan joulu. Ehtisi aivan hyvin. Nyt kyllä itse sodin tätä sääntöäni vastaan, kun puhun joulusta.

Tänä vuonna joulussa on se mukava puoli, että olen vapaalla. Pari viime joulua olen ollut töissä aattoillan ja joulupäiväaamun. Silloin menee koko joulu jotenkin kokonaan ohi. Nyt olen peräti viisi päivää vapaalla joulun aikaan. Pari päivää ennen joulua ja koko joulu. Sitten kun vielä vaimoni saisi vapaata niin kyllä kelpaisi. Ja vielä kun on tämä oma kotikin, jonne voisi käydä kaatamassa pihan perältä oikean joulukuusen.

Pikkujoulutkin olisi kuun alusta. Työpaikan sellaiset. Saa nähdä millaista tulee olemaan. Viime vuonna oli vähän vaisut, eikä oikein jatkoillekaan lähdetty kun piti töihin seuraavana päivänä.

Pitäisiköhän tänä vuonna laittaa youtube joulukalenteri facebookiin? On niin hauskaa, kun työkaverit ihmettelee mistä niitä biisejä ja artisteja oikein löydän. Viimeksi kun levyhyllyäni sinne raottelin niin yksikin sanoi, että Rautavaara oli ainoa jonka tunnisti. Tunnen suurta nautintoa, kun ihmiset pyörittelee päätään musiikkimakuni suhteen.

Kohta voisin alkaa siivoamaan ja yllättää vaimoni kun hän herää. Välillä on mukavaa pienillä asioilla piristää toisen mieltä.

Morjens.

Humppa Soi: Vilperin Perikunta - Rakkaustarina
Humpastalainattua:
"Kun sä lähdit, mulle hymyilit, sanoit yhden sanan: shit. Mä en silloin tiennyt mitä sillä tarkoitit. Mut mä katsoin sanakirjastani. Sä puhuit lakanoista, voi kultaseni, jos oisin silloin tiennyt mihin vihjailit."

Elämässäopittua: "Dr Horrible's Sing-along Blog on hieno elokuva."


Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net