"Kerran miulla oli unelma ja tämä se on"

Kömpelö otsikko, mutta mahtava viikonloppu.

Perjantaina kuudelta istuin valtion rautateiden kyytiin kohti Tamperetta. Perjantai-ilta kului kaverin luona elokuvia katsellen Netflixistä.

Lauantaina herättyäni alkoi illan odotus. Kebabbia syöden ja Breaking Baddia katsellen tapoimme aikaa, kunnes oli aika lähteä ajelemaan Helsinkiin päin. Navigaattori ohjasi meidät helposti Hartwall areenan parkkihalliin. Jokunen muukin ihminen oli paikalle saapunut.

Tavoille uskollisina joimme yhdet ja vain yhdet lonkerot ennen kuin lähdimme etsimään paikkaa katsomosta. Helpostihan sekin löytyi ja saimme taas odotella. Sitähän se keikkailu paljolti onkin. Onneksi taustalla pyöri rasittavia mainoksia Robinin elokuvasta. (Taitaa Robinilla olla vakavakin sairaus, kun sydämestä palanen puuttuu.)

Odotus lopulta palkittiin kun halli alkoi olla täynnä ja kello lyödä kahdeksaa. Tutun lakanan taakse heijastui kuva Hietalan Marcosta keinutuolissa ja Taikatalven sävelet alkoi soida. Kun lopulta lakana tippui alas paljastaen koko bändin niin aivan kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin.

Hyvin otti yleisö vastaan uuden laulajan. Ja miksei olisi? Floor Jansen lauloi todella hyvin, sekä Anetten että Tarjan aikaisia lauluja. Nyt vain toivotaan, että Floor jäisi bändiin.

Illan keikka tarjosi paljon katseltavaa ja kuunneltavaa. Oli Pekka Kuusiston viulun soittoa, pyroja, tulitanssijoita ja ennen kaikkea menevää musiikkia. Uusia ja vanhoja biisejä sopivassa suhteessa. Puolitoistatuntinen vierähti taas todella nopeasti. Lisää jäin taas kaipaamaan, niin kuin aina Nightwishin keikan jälkeen. Vaikka suhteellisen paljon käyn keikoilla niin Nightwish on kuitenkin aina se kaikkein mieluisin.

Keikan jälkeen joutuikin sitten taas vähän odottelemaan, kun permannolle kannettiin tuoleja. Sitten alkoi illan erikoisuus. Nimittäin Imaginarium -elokuva. Holopainen ei ujona miehenä uskaltanut tulla elokuvaa esittelemään joten Hietala ja Stobe Harju hoitivat sen puolen.

No oliko elokuva sitten hyvä? No olihan se. Nightwishin näköinen. Unenomainen. Satumainen. En tiedä sitten miten elokuva uppoaa ihmisiin, jotka ei Nightwishiä niin tunne. Mutta minä pidin. Ja toivottavasti muutkin fanit.

Keikan ja elokuvan jälkeen olo oli väsynyt, mutta onnellinen.

Sunnuntaina sain sitten jo esimakua arjesta, kun jouduin odottelemaan junaa pari tuntia, kun ensimmäinen juna johon yritin oli täynnä.

Ja tänään todellinen arkeen paluu. Iltavuoroon töihin. Ei kyllä kiinnostaisi.

Humppa Soi: Nightwish - Ghost Love Score

Elämässäopittua: Minihameet tulivat muotiin 60-luvulla.