Yli kahdeksansataa blogitekstiä takana ja joko peräti 5 vuotta? Jos kerran 2006 vuonna tämän aloitin. Aluksi mentiin hyvin kepeillä aiheilla ja lähinnä vitsillä. Sitten Tampereella yksinäisyydessäni blogin sisältö siirtyi päiväkirjamaisemmaksi ja enemmän rypemiseksi. Välillä hyvin vakavaksi elämäni pohdinnaksi. Tietty silmäkulman pilke ainakin omasta mielestäni on kuitenkin säilynyt.
Kolme vuotta tulee nyt täyteen täällä Kokkolassa ja sinä aikana blogini on hiipunut, mutta kuitenkin jotenkin kärvistellyt eteenpäin. Elämäni suunta, kun on hyvinkin paljon selkeytynyt Tampere-ajoista.
Nyt taistelen töiden parissa, ajelen omalla autolla ja toivon yhteisiä vapaita kihlattuni kanssa. Ikäväksemme sattui nyt menemään työvuorot aivan ristiin. Kuuteen viikkoon ei mahdu yhtään yhteistä vapaapäivää. Ikävähän tässä tulee, kun aina toinen on lähdössä töihin.
Nytkin kun itselläni on vapaata niin sitä ei oikein saa mitään tehdyksi. Tuntuu että vapaat menee ihan hukkaan. Sama melkein kun olis töissä. Vaikka toisaalta välillä tykkäänkin olla ihan vaan omissa oloissani. Mutta liika on liikaa. Ei kuitenkaan pitäisi valittaman, kun on niitäkin aikoja saanut ihan tarpeeksi viettää, kun ei ollut ketään jonka kanssa elämää jakaa.
Häihin on enää vajaa pari kuukautta. Kutsut on postissa. Paitsi bestmanin, kun hänen osoitteen sain myöhemmin ja sitten se kutsu on vain pyörinyt enkä ole saanut aikaiseksi viedä sitä laatikkoon. No eihän sillä kiirettä olekaan, kun bestman (worstman) tulee kuitenkin häihin. Siihen ei kutsua tarvita.
Seuraavaksi pitäisi ainakin käydä puku ostamassa. Niin ja muutenkin suunnitella mitä kaikkea häihin nyt tarvitaan. Hääautokin vielä puuttuu. Voi kun olemme saamattomia. Työkaveri joka myös on menossa syyskuussa naimisiin, on suunnitellut kaiken jo monta kuukautta ennen. No meitä on moneksi.
Nyt on jotenki sellainen vähän surkea olo. Tai ei nyt varsinaisesti surkea. Pikemminkin haikea. Tai jotain sinnepäin. Kunpa osaisin vain kalastaa sen ulos päästäni, että mistä se johtuu. Ehkä kaipaan taas kavereitani.
Humppa Soi: Senni Eskelinen: Pikapuu agentti
4 kommenttia:
Olisiko jollain lailla haikeutta siitä, että olet astumassa uuteen elämänvaiheeseen ihan virallisesti? Kaikki (parisuhde ja sellainen) on tapahtunut luontevasti omalla painollaan, mutta nyt tulee tavallaan se sinetti kaikelle.
Olen kyllä ihan hirveän iloinen, että olette löytäneet toisenne :) Hassua. Siis ei se, että löysitte.
Se voi kyllä olla. Sitä alkaa pikkuhiljaa tajuamaan, että tässä tosiaan alkaa perheen perustaminen ja todellinen yhteinen elämä. Vaikka nytkin paljon ollaan yhdessä, niin kuitenkin se avioliittoon astuminen aloittaa sen ihan virallisesti.
Kivaa kyllä. En vaihtaisi tätä mistään hinnasta pois. Mutta niin kuin kaikki uusi niin tämäkin jännittää. Mutta se on kivaa jännitystä :)
Kylläpäs aika menee nopeasti. Kolme vuotta sitten jo mukako muutit pois Tampereelta?
Ja sitte vielä että: "Mitäs mä sanoin!"
En nyt lähde kaivelemaan todisteita historiasta, mutta melko varmasti sanoin sulle silloin Tampere-masenteluaikoinasi, että olet vielä nuori mies ja asioita ehtii tapahtu nais- ja muillakin rintamilla. ;)
Aika tosiaan rientää nopeaan. Tuntuu että vasta sitä oltiin piknikillä :)
Oikeassa tosiaan olit. Naisrintama ja muutenkin elämä on loksahtanut oikeille urille. Se silloinen epävarmuus tulevaisuudesta on onneksi ohitse. Mutta näin jälkeenpäin katsottuna nekin ajat olivat kyllä erittäin ns. kasvattavia. Paljon siinä oppi itsestä ja kyllä tämä blogimaailmakin auttoi minua paljon.
Lähetä kommentti