keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Kun tarkemmin ajattelee niin elämä hymyilee

Siis pitkällisen pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että eihän tässä olekaan mitään hätää. Sain taas yhden tentin läpi. Lääkehoitoko se oli tai joku lääkejuttu kumminkin. Ykkönen tuli että paukahti. Piti oikein juhlia munkkikahveilla. (siis yleensähän en koulun kahvitunneilla munkkikahveja harrasta [tuota ei usko kyllä kukaan] {voikohan sulkujen sisällä edes olla toisia sulkuja, mene ja tiedä}). Menipä taas hankalaksi tämä kirjoittaminen.
Takaisin niin sanottuun asiaan. Koulutöiden määräkään ei enää huoleta. Tänään fysiikan lukua. Huomisesta sunnuntaihin lääketieteen perusteita. Maanantaina ja tiistaina englannin esitelmää kuumeesta. Tiistaina ehkä myös vähän lääkelaskujen muistelua. Jossain välissä ensiviikon perjantaina palautettava mammografiatyö. Sitten vaan kaikki loput.
Ja ensiviikonlopun suunnitelmatkin muuttuivat. Enhän minä nyt tänne jaksa jäädä yksinäni tenttiin lueskelemaan. Perjantaina Karstulaan ja illalla jos suunnitelmat onnistuvat niin Pylkönmäelle tapaamaan entistä poikamiestä (ei-kroonista). Lauantaina ehkä myös jotain kivaa.
Tänään koin myös mukavan yllätyksen postin suunnalta. Luukusta ei tippunutkaan tällä kerralla pelkkiä mainoksia ja laskuja vaan ihan oikea lehti. Siis olen tilannut itselleni lehden. No myönnetään se on Soundi, en minä nyt mitään Aamulehteä jaksaisikaan lukea (no ehkä sarjakuvat).
Päivän ateriankin sain valmistettua itselleni. Ei mitään kovin erikoista. Makaronia ja jauhelihaa. Halpa ja hyvä.
Nyt viimeistä päivää tänä vuonna perehtymään fysiikkaan, ainakin toivottavasti.
Persikoita ja reseptejä.

Koulussaopittua: "insuliinishokkiseksi"

16 kommenttia:

AC/DC kirjoitti...

Et sitten yhtään huonompaa lehteä tilannut! Ainiin, eihän niitä huonompia taida olla.

Wille kirjoitti...

Soundi on ainoa lehti mitä jaksaa oikein lukeakin. Sun mielestä pitäis varmaan tilata jotain kalastus tai autolehtiä. Ja Mannisen mielestä elokuvalehtiä. Matti voi olla ainoa järkevä ja arvostaa tilaustani.

AC/DC kirjoitti...

Just viime viikolla tuli erä-lehti jonka tilasin tossa pari viikkoa sitten. Eikös musiikki ole kuuntelua varten eikä lukemista?

Wille kirjoitti...

Musiikki on niin laaja-alainen käsite. Siihen kuuluu kuuntelu, keikoilla käynti, musiikin tekeminen, bändien kotisivuilla käynti, laulaminen jne.

Anonyymi kirjoitti...

tilaa cosmopolitan... sitä jaksaa lukea aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.. ja se olisi myös parempi lehti kuin joku soundi...

Anonyymi kirjoitti...

siitä lehdestä löytyy kaikkee pientä mukavaa ja siellä on myös hyödyllisiä vinkkejä.. kaikkeen mukavaan touhuun..

manninen kirjoitti...

Niin Wille osta Cosmopolitan...Buhahahaaa

Emeritus kirjoitti...

Sattuko muuten sen teidän lääkehoidon kirjan nimi olemaan "Hoitona lääke"?

Wille kirjoitti...

Ei ole mitään kirjoja. Cosmoa en kyllä tilaa paitsi jos tilais sen manniselle lahjaks.

AC/DC kirjoitti...

Eikö ole miestä tilata cosmoa?

Wille kirjoitti...

Ei ole varaa, sullehan se varmaan jo tuleekin.

AC/DC kirjoitti...

Kyllähän mulle cosmo tulee....eiku, ei se muuten cosmo ollukkaan

Wille kirjoitti...

Niin oliko se Me Naiset vai ET-lehti joka sulle tulee?

AC/DC kirjoitti...

Eikun TM:hän se olikin....Vai ettei olisi ollut jopa EM

manninen kirjoitti...

Aletaanko julkaisemaan Krooniset Poikamiehet lehteä...Olisiko hieno

Wille kirjoitti...

Eikö blogissa ole jo ihan tarpeeksi.

generated by sloganizer.net