sunnuntaina, elokuuta 29, 2010

"Oi jos sulle voisin jne..."

Eilen illalla juhlittiin Kokkolassa Venetsialaisia. Meren ja tulen juhlaa tai ainakin jotain siihen suuntaan. Viime vuonna olimme mökillä saaressa eikä paljon pommit ja raketit paukkuneet. Tuletkaan eivät tahtoneet syttyä.

Tänä vuonna olimme kaupungissa. Töistä pääsin kahdelta ja veljeni tuli iltapäivällä luokseni. Teimme hampurilaisia ja katsoimme Skeleton Crewn. Minä olin sen nähnyt kyllä aikaisemminkin mutta on niin karu leffa että sen voi katsoaa useaankin kertaan.

Siinä kymmenen aikoihin suuntasimme Kokkolan torille, jossa Venetsialaiset olivat käynnissä. Kun saavuimme paikalle niin lavalla soitettiin ja laulettiin brasilialaista musiikkia. Oli jopa pari tanssityttöäkin. Hyvin mies lauloi, mutta vierailijat Duo Haaska ei ollut haaska. Lauloivat seksuaalisesta häirinnästä ja siitä kuinka taivas lyöpi tulta.

Tämän jälkeen kahlekuningas, jonka nimi mieleeni ei jäänyt, sytytettiin tuleen kahleissa ja hän tietenkin vapautui niistä. Ei mitenkään sykähdyttänyt temppu vaikka varmaan aika vaativa olikin.

Sitten lavalle kapusikin The Agents. En ollutkaan kyseistä bändiä aikaisemmin livenä nähnyt. Hyvää rautalanka musiikkiahan se oli. Pulliainen ei ole mikään turha kitaran vinguttaja. Harmi vain kun ei ollu Kääriäinen laulamassa (eikä Sorsakoski, eikä Badding), vaikka ihan hyvin tämä nykyinenkin laulaja kyllä laulaa. Tuttujakin tapasimme keikan aikana muutamia.

Kahdeltatoista Anna Puu pyörähti lavalla mainostamassa, että soittaa kohta viereisessä tanssiravintolassa. Sitten paukahtikin kunnon tykitys taivaalle. Noin kymmenisen minuutin ilotulitus show venäläisen musiikin säestämänä oli kyllä mahtava. Erityisesti loppuhuipennus sai minut pyörittämään silmiä päässäni. Kannatti kyllä katsastaa. Tykkään ilotulitteista. Joskus tekisi mieli mennä katsomaan jotain ilotulituskisoja jonnekin.

Puolenyön jälkeen nukkumaan ja aamulla seitsemäksi töihin. Töissä ei edes pahemmin väsyttänyt. Nyt kyllä väsyttää ja siirrynkin kohta petiin.

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net