torstaina, huhtikuuta 15, 2010

...ja rannoille hampparin

Kevät se on tullut tännekin. Kadut ja tiet ovat jo sulat. Lunta on vielä kuitenkin pihoilla aikasta paljon. Kevätmuutto on linnuilla alkanut. Outoa kun ulkona käyskennellessä kuulee lintujen laulua. Talven jälkeen se on musiikkia korville.

Musiikkia mielelle taas on se kun saimme esitettyä opinnäytetyömme. Vähän meinasi venähtää pitkäksi se esitys kun se oli lähinnä suoraan lukemista, mutta sen verran sanoivat että siinä hyvän tasolla se työ noin suurinpiirtein on. On yksi iso stressi nyt takana.

Harjoittelu on mennyt ihan mukavasti vaikka väliarvioinnissa aika paljon sainkin palautetta siitä että minun pitäisi olla aktiivisempi ja oma-aloitteisesti keksiä kaikkea uutta ja ihmeellistä. Vähän meinasin alkaa siitä ressaamaan mutta sitten tuumasin että antaa olla. Menkööt miten menee. Kyllä se läpi menee jo ihan puhtaasti. Ei enää jaksaisi panostaa. Yksi iso koekin olisi vielä jäljellä ja pari rästitehtävää tekemättä. Mutta joka tapauksessa valmistuminen alkaa olla jo todella lähellä. Voi olla että vähän reilun kuukauden päästä olen valmis lähihoitaja.

Tänään menen iltapäivällä tutustumaan yhteen mielenterveyskuntoutujien päivätoiminta paikkaan ja huominen olisi vapaa. Tampereelle suuntaamme seurakunnan reissulla lauantaina ja olemme siellä yhden yön. Vähän jännittää kyseinen reissu vaikka uskoisinkin että siitä tulee mukava.

Humppa Soi: Agents: Tiikerihai
Humpastalainattua:
"Nyt on niin yksinäinen
Tyttö tuon nuorukaisen
Kun hän rintaansa murheen suuren sai
Tuotti sen tiikerihai"

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net