Nyt hävettää...

Pakko jonnekin kirjoittaa ylös ettei mene hyvät itsesäälit hukkaan. Tulee varmaan taas sellaista tekstiä ettei kehtaa myöhemmin tunnustaa kirjoittaneensa mutta ei anneta sen häiritä. Nettihän on taas vaihteeksi minua vastaan ja siksi kirjoitan tätä juttua nyt wordille. Julkaisen jos kehtaan. Hmm. Jos en kehtaa niin mitähän tälle sitten tapahtuu. Jätänköhän tämän lojumaan koneelle vai poistanko? Mielenkiintoista.

Sitten itse aiheeseen. Mikä minut nyt sai rypemään? En edes oikein tiedä tai voi olla että tiedän mutta en osaa sitä sanoiksi pukea joten jauhan tässä kaikkea turhaa niin kuin tapanani on. Vyöni hajosi. Sinne meni ainakin 2,5 euroa. Kannattaako siis ostaa halpaa vyötä? Kannattaa koska siitä voi sitten valittaa blogille että miten tyhmä sitä taas on ollut. Nerokasta vai mitä? Tosin nyt saa koko ajan pelätä että housut tippuu mutta siitähän sitä vasta saisikin jutun juurta jos näin kävisi.
Harjoittelussa on sentään mennyt kivasti vaikka viimeisen viikon ahdistus iskee päälle. Saisi jo olla sekin ohi. Lapset on suloisia. Lainaus iltapäivän keskustelusta:

Pieni poika: ”Lähdetkö kotiin?”
Minä: ”Joo.”
Poika: ”Onko siellä isi ja äiti?”
Minä: ”Ei ole, ne on Karstulassa.”
Poika: ”Onko ne kuolleet?”

Lasten on jotenkin todella vaikea kuvitella että minä asun yksin. Pitäisiköhän pitää joskus oikein oppitunti niille että maailmassa voi olla säälittäviä yksin eläviä miehiä. Niitä sanotaan poikamiehiksi.

Nyt kun tätä tekstiä kerran alkaa tulla oikein kunnolla niin kirjoitetaan sitten vielä lisää. Näköjään olen parhaimmillani silloin kun olen huonolla mielellä. Aloinpa tässä miettimään sitä että miten itse voisi helpottaa olotilaa silloin kun tällainen itsesäälikohtaus iskee. Tietenkin se voisi auttaa jos olisi joku jonka kanssa livenä jakaa huoliaan mutta se nyt ei ole oikein tällä hetkellä mahdollista. Yksi konsti olisi myös se että ostaisi jotain kivaa itselleen mutta kun rahatilanne taas vaihteeksi on niin surkea niin se masentaisi vaan entisestään kun laittaisi rahaa johonkin muuhun kuin välttämättömään. Musiikki auttaa joskus. Ja ulkoilma. Vaikka nyt tuntuu siltä että nekään ei auta. Ei kai tähän oikeastikaan auta muu kuin se että odottaa ja odottaa ja odottaa että se menee ohi ja sitten hävettää koko asia.

Onneksi on yksi lääke joka joskus toimii. Nukkuminen. Kunhan vain saa itkettyä itsensä uneen koska elämäni ei ole helppoa. Vaikka toisaalta. Elämänihän juuri on helppoa. Ei minulla mitään hätää ole. Ei ole mitään menetettävää. Kaivan hautaa vain itselleni. Onko se muuten niin että jos kaivaa kuoppaa itselleen niin siihen lankeaa joku toinen?

No niin. Kaikille varmaan on tullut selväksi mikä miestä syö. Vanha kuomani. Yksinäisyys. Olen yksinäinen vaikka minulla onkin paljon kavereita ja muutama todellinen ystävä. (Ei Manninen, et sinä!)

Aloin miettimään myös aihetta joka tuntuu olevan tabu blogillani tai ei ehkä tabu mutta sellainen asia josta en puhu koska en osaa. Nimittäin uskoa. Minähän kyllä uskon Jumalaan mutta en osaa turvautua Häneen vaikka haluaisinkin. No en tästä tämän enempää sitten osannutkaan sanoa.

Sitten voitaisiin puhua naisista. Niistähän te minun odotatte puhuvan koska kuitenkin juuri nehän minun pääni sekaisin saa. Alan ehkä pikkuhiljaa tajuamaan mikä siinä mättää että minulla ei paljon oikeata säpinää naisten kanssa ole. Ei se siitä johdu että olisin jotenkin äärimmäisen ujo vaikka olen minä vähän sitäkin. Eikä se johdu siitä että en paljon ulkonäkööni panosta. Ei se johdu siitä että pelkäisin naisia. Se johtuu siitä että minä en yksinkertaisesti ihastu helpolla. Luotan siihen että kyllä se kolahtaa jos on kolahtaakseen. Ei siinä auta etsiminen tai liiallinen suunnittelu. Ehkä olen tyhmä mutta onko silloin tyhmä jos tietää olevansa tyhmä?

Olen varmaan aika vaikea luonne. Onneksi kenenkään ei tarvitse minua kestää.

Taitaa tämäkin vähän auttaa kun uskaltaa vaan kunnolla avautua vaikka kukaan ei varmaan tästä mitään tolkkua saakaan.

Willen mietelause: Mitä tekee kauniilla muistoilla jos ei ole ketään kenen kanssa niitä muistella?

Humppa Soi: No Man’s Band: Seitsemän oikein
Humpastalainattua:
”Taivas itkee kyyneleitä, itkee meitä eksyneitä, elämäänsä pettyneitä, luopuneita enkeleitä. Taivas itkee kyyneleitä, itkee meitä särkyneitä, elämäänsä eksyneitä, taisteluihin väsyneitä.”

Kiitos.

Ja anteeksi.


Aamunavaus: Tämän yllä olevan siis kirjoitin eilen heikossa mielentilassani. Nyt on jo mieli pirteämpi ja kuten arvelinkin niin kyseinen purkaus vain hävettää. En kehtaa edes oikolukea sitä. Haluan kuitenkin julkaista tekstin jotta voin myöhemmin nauraa itselleni ja te voitte nauraa minulle vaikka heti. Nyt pitäisi juoda aamukahvit ja suunnistaa hetken päästä harjoitteluun jossa opettaja minut arvioi.

Niin ja yksi tärkeä asia vielä ja sitten lopetan oikeasti tämän tyhjänpäiväisen jauhamisen tältä kerralta. Hyvää syntymäpäivää kaikille joilla tänään on synttärit!