Maallahan minä

Vasten tapojani kirjoittelen nyt täältä kotopuolestani, maaseudun rauhassa. Alkuun kiitän teitä onnitteluista. Kiitos. (Ja Manninen, et sinä hämää anonyymiydellä.)

Perjantaina aloitin aamuni hakemalla hoitsupukuni pois koululta. Tiistaina oli aluksi suunnitteilla sen hakeminen mutta laiska kun olen niin jätin tämänkin viime tippaan. Ja eikös ne ollut jo ehtineet evätä minun sähköisestä avainkortista kulkuluvan joten en päässyt kaapilleni. Ei muuta kuin neuvontaan kysymään neuvoa. Siitä ohjasivat minut jonkun naisen luokse joka vastaa avaimista. Törmäsin myös ensimmäistä kertaa koulumme opoon ja hän siinä kyselikin kaikkea kun sai kuulla että olen koulun lopettanut. Avainvastaavan luota sain sitten toimivan avainkortin käyttööni ja pääsin pukuni hakemaan pois. Samalla sain palautettua avaimet ja yllätyin että avainpantti oli 20 euroa. Muistin että se olisi ollut siinä 5 euron pintaan.

Kun olin katkaissut kaikki siteeni vanhaan kouluun niin aloin odottelemaan soittoa Kokkolasta. Soittoa ei kuulunut joten soitin itse sinne. Eivät vastanneet ensimmäisellä eikä toisellakaan soitolla vaan vasta kolmannella. Melkein nolasin itseni jo esittelyvaiheessa kun meinasin sanoa olevani gallupista. Viime hetkellä tajusin korjata tilanteen ja kyselin miten sen kouluun pääsyn suhteen on käynyt. Aikansa lappuja siellä selattuaan ilmoittivat sitten että minut on valittu lähihoitajakoulutukseen. ja että koulu alkaa maanantaina kello kymmenen.

Puhelun jälkeen kiiruhdin gallupille irtisanomaan itseni. Vettä satoi ja kastuin. Sieltä palattuani aloin pakkaamaan autoon tavaraa niin paljon kuin sinne helposti sopi. (Täytyy lopullinen muuttokuorma sitten tehdä kun on kärry mukana.) Kastuin uudestaan ja ajelin tänne maalle.

Eilen eli lauantaina suunnistin illalla Keskiselle Miljoonarockiin. Siellä oli tarkoitus tavata kaverini ja kun olin auton saanut parkkiin niin soitinkin kaverilleni. Hän ei vastannut ja lähdin kävelemään kauppaan päin jos hän olisi vaikka jossain siellä. Muutaman askeleen otettuani huomasinkin kaverini kävelevän minua vastaan. Hän oli parkkeerannut oman autonsa minun autoni eteen. Siitä sitten yhdessä käppäilimme tapahtuma-alueelle.

Ensimmäisenä esiintyi Jani Wickholm. (Toim. huom. Jani Wickholm on Willen yksi suurimmista inhokeista.) Ihmisiä oli paikalla kourallinen ja samalla kun Jani asteli lavalle tiesin että en tule pitämään tästä showsta. Olisi tietenkin kiva sanoa että yllätyin positiivisesti ja että Jani onkin ihan hyvä livenä mutta ei. Joku siinä miehessä ärsyttää. Livenä näköjään vielä enemmän kuin muuten. Välillä tosin inhon lisäksi kävi jopa sääliksi Wickholmia. Siellä se innoissaan selitti miten aamulla herätessään päässä soi biisin kertosäkeen sanat ja että miten hyvät ne on. "Rakkaus on ainoo mikä merkitsee" No onpas nyt todella omaperäiset sanat. Ei Jania kokonaan kestänyt katsella ja poistuimme autolle kahville. Kaverini oli varautunut ja ottanut termospulloon kahvia mukaan. Siinä sitten mustikkapiirakkaa ja kahvia nautiskelimme sen aikaa että Jani sai soitot soitettua ja laulut laulettua.

Toisena esiintyjänä olikin sitten Movetron. No mitä siitä nyt sanoisi. Se oli sellaista kuin osasin odottaakin. Päivi Lepistö keikkui lavalla taustanauhan soidessa ja kahden miehen jotain laitteita räpeltäessä. Olihan se ihan karua kuulla vanhat hitit Romeo ja Julia, Ristinolla ja Mitä mielessä liikkuu sekä uudemmat Ei kenenkään maa ja Cubido. Yleisö ei kuitenkaan kovasti lämmennyt Movetronille vaikka osa toki lauloikin mukana. Movetronin jälkeen toiset kahvit että jaksoi sitten loputkin bändit kuunnella.

Seuraavana Dingo. Kyllä Neumann vielä laulaa osasi ihan hyvin vaikka muuten ehkä jo vaikutti liian vanhalta tuohon touhuun. Tämäkin oli taas sellainen joka oli ihan kiva päästä näkemään liveänä vaikka tietäähän se että tämä olisi pitänyt silloin nähdä kun olin vasta ihan pentu. Sinä ja minä, Nahkatakkinen tyttö, Autiotalo, Lähetyssaarnaaja... Olihan nuo kiva kuulla. Kyllä minä ihan pidän Dingon musiikista vaikka sitä ei kai pitäisi kehdata myöntääkään. Dingon jälkeen siirryimme jo eteenpäin tungoksessa ja pääsimmekin oikein hyville paikoille tarpeeksi lähelle lavaa seuraamaan illan pari viimeistä bändiä.

Toiseksi viimeisenä esiintyjänä oli Twisted Sister ja tämä kyllä yllätti. Tiesin että luvassa on kokenut kasariheavybändi mutta se esiintymisvarmuus ja into jolla Dee Snider kavereineen esiintyi oli kyllä aivan mahtavaa. Yksinkertaisia heavyralleja jotka upposivat kyllä meikäläiseen ja niin myös muuhun yleisöön. Vaikka en montaa biisiä etukäteen tuntenut niin ei haitannut kyllä yhtään. Mieleenpainuvimmat biisit olivat The Beast, The Price, I Wanna Rock, We're not gonna take it ja päätösbiisi SMF.

Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä esiintyi Nightwish. Kyllä oli taas mukava nähdä se itselleen kaikkein rakkain bändi. Pyrot, pommit ja kaiken maailman härpäkkeetkin tuntuivat mahtavilta kun tuntee biisit ja niitä osataan käyttää oikein. Ja Marco Hietalan välispiikkejä on melkein yhtä hauska kuunnella kuin miehen upeaa lauluääntä. Bye Bye Beatiful, Dark Chest of Wonders, Dead To The World (omistettuna Zachary Hietalalle synttärien johdosta), Wishmaster, Sacrament of Wilderness (Moondanceakin oli kuulevinani jossain välissä tätä biisiä), The Siren (ei tosin Anette niin hyvin vetänyt kuin Tarja), Nemo, Ever Dream, The Poet And The Pendulum, Amaranth, Sahara, While Your Lips Are Still Red. Kun nämä oli kuultu niin vielä encorena 7 Days To The Wolves ja Wish I Had An Angel, jonka aikana Zachary Hietalakin tuli lavalle nauttimaan hyvästä musiikista. Loppuräjähdykset ja näyttävät ilotulitukset pimeälle taivaalle niin siinähän sitä oli taas nautintoa yhdelle illalle.

Tulipas siinä nyt pitkää pätkää (Tulikohan paljon kirjoitusvirheitä?) mutta ehkä tämä korvaa sen etten tiedä milloin taas palailen tänne kun ei ole vielä kämppääkään Kokkolasta eikä täällä oikein jaksa yleensä kirjoitella kun tähän haluaa sen oman rauhan ja sitä harvoin täällä on.

Humppa Soi: The Sounds: Tony The Beat

Elämässäopittua: Kyllä se on niin että minä nautin musiikkitapahtumista.