Kirjoittelu blogille hiipui. No jaksoin sentään yli kuukauden kirjoitella joka päivä jotain. Ei siitä kyllä merkitystä ollut tekstien sisällölle. Päinvastoin. Hieman väkisin vääntämiseksi meni. Jatketaan siis vanhaan malliin eli kirjoittelen silloin tällöin jos huvittaa.
Viime viikolla tapahtui töissä oikeasti vakava tilanne. Koitan siitä tännekin vähän purkaa sen mitä vaitiolovelvollisuudeltani pystyn. Tekisi mieli kirjoittaa tarkasti mitä tapahtui, mutta pelaan varman päälle ja kerron yleisellä tasolla.
Yhtenä iltana viime viikolla aloitin yövuoron keskustelutuokiolla kuntoutujan kanssa. Iltavuoro oli juuri lähtenyt kotiin. Kuntoutuja käyttäytyi uhkaavasti ja yhtäkkiä tarrasi kurkkuuni kiinni aikeissa kuristaa minut. Kun en heti päässyt otteesta irti niin kävi jo mielessä että tässäkö tämä elämäni nyt oli. Kauhea tunne. Apua yritin huutaa, mutta turhaan. Kukaan ei kuullut. Jostain sain kuitenkin voimia sen verran että sain kaadettua meidät lattialle ja siinä pyöriskeltyämme pääsin irti. Juoksin huoneesta ulos ja menin kansliaan lukitun oven taakse turvaan. Kuntoutuja ei edes yrittänyt lähteä perään. Soitin 112 ja heti perään iltavuorolaiselle että voiko tulla takaisin töihin. Kuntoutuja poistui yksiköstä ja tilanne oli ohi. Loppuvuoron olinkin sitten työkaveri kanssani. Sain purkaa heti tapahtunutta hänen kanssaan ja pomo vinkkasi että työterveydessä voisi olla hyvä käydä juttelemassa psykologin kanssa.
Näin teinkin ja kai siitäkin jotain apua oli. Ainakin murruin kun tehtiin joku ihme polviin naputtelu -harjoitus jonka aikana piti palata tapahtuneeseen. Päädyttiin myös siihen että parempi ottaa pari päivää sairaslomaa kun ois ollut vielä kaksi yövuoroa edessä. Ja sitten olikin muutenkin kolme vapaata.
No huomenna alkaa paluu arkeen. Hieman ehkä jännittää palata töihin vaikka tuntuu että ihan hyvin nyt voinkin. Oli se vaan melkoinen kokemus. Eipä sitä koskaan tiedä mitä voi tapahtua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti