keskiviikkona, heinäkuuta 07, 2010

Päivitellen sotaan

No ei nyt sotaan kuitenkaan, ihan vain töihin matkaan tässä puolen päivän pintaan. Mutta blogin ulkoasu nyt vähän muuttui. Aluksi tällaiseen suuntaan ja sitten joskus jos intoa piisaa niin viilaan tämän kunnolla mieleisekseni.

Taas vaihteeksi on jäänyt tämä kirjoittelu tänne. Miten tähän ei muka aikaa ole?

Mitä kuuluu Willelle? Vieläkö sun ihanteena on Mikko Alatalo?

Hyvää kuuluu ja on tietysti.

Töissä kuluu aamupäivät jos on aamuvuoro ja illat jos on iltavuoro. Harvinaiset vapaapäivät kuluu aivan liian nopeasti.

Mitäs muuta kuin töitä? Asunnon irtisanoin ja hetken katselin uutta kämppää ja sitten osuikin kohdilleen sopiva. Ruman kaksikerroksisen kerrostalon kellarikerros. Ulkoapäin erittäin kolkon näköinen mutta sisältä mielenkiintoinen. Ja lähellä työpaikkaa. Ja halpa. Kuun lopulla saan muuttaa. Odottelen sitä innoissani.

Ja sitten pitää täälläkin mainostaa sitä kun kävimme tyttöystäväni kanssa lintutornilla. Oli mahtava reissu. Siellä lenteli kaksi kalasääskeä ja aina välillä ne nappailivat kaloja merestä. Komean näköistä. Tykkään luonnosta.

Tällaista tänään.

Humppa Soi: Ninni Martikainen: LE LE LE
Humpastalainattua:
"Lelle lelle lelle lelle le muutan aurinkorannalle
Lelle lelle lelle lelle le levätä saan."

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net