lauantaina, tammikuuta 09, 2010

Blogi ei hyydy

Ulkona paukkuu pakkanen. Ikkunoista vetää niin että sisälläkin meinaa vesi jäätyä lasiin. Onneksi soittimesta soi Mikko Alatalo niin pysyy mieli lämpimänä.

Nyt täytyy myöntää että blogi on meinannut jäädä paitsioon. Pahoittelen sitä itselleni. Anteeksi Wille. Ei se mitään. Joulun olin kotona ja sen jälkeen alkoi työt. Ja heti töiden jälkeen koulu. Nyt on pitkästä aikaa vapaata. Ei kiire mihinkään. Ja maanantaikin taitaa olla vielä vapaa. Ulkonakin niin kylmä ettei sinne tarvitse nokkaa pistää. Voi olla vaan vällyjen välissä ja katsoa Dead Zonea tai Hellsingiä.

Ja nyt jään vaan koko ajan kuuntelemaan Alataloa enkä malta keskittyä kirjoittamiseen. No ainakin jotain sain jo rustattua. Täytyy yrittää tänä vuonna ahkerammin tännekin kirjoittaa. Itsellenihän tätä kirjoittelen ja se on mukava jälkeenpäin lueskella mitä on milloin tehnyt ja millainen mieli on ollut.

Sen verran voin uudelle vuodelle luvata että tämän vuoden aikana saan laitettua kuvan tuohon profiiliini.

On muuten jäänyt netteily ja koneilu todella vähälle. Onneksi. Messengeriäkään en ole avannut varmaan yli puoleen vuoteen. Facebook myös on jäänyt. Sielläkään ei ole jaksanut käydä. No niillä ei olekaan väliä. Mutta toivon ettei tämä blogi ihan täysin koskaan lopu.

Mitäs muuta? Hmm. No palaan sitten jos keksin taas jotain sanottavaa.

Humppa Soi: Mikko Alatalo: Lohi nousee
Humpastalainattua: "Tuo kala ylpeä, luontokappale täydellinen"

Elämässäopittua: Scrabble on aivan mahtava peli.

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net