perjantaina, elokuuta 21, 2009

Ja niin koitti aika kun Wille taas blogille kirjoitti

En näköjään ole loman jälkeen tänne kirjoitellutkaan. No ei siinä mitään. Nyt kirjoitan. Alkuun hieman palataan ajassa takaisin siihen kun loma alkoi. Alkuun menimme tyttöni kanssa hänen vanhempiensa mökille ja siellä lomailimme sillä parhaalla mahdollisella tavalla eli ei oltiin vaan. Grillattiin, saunottiin, löhöiltiin... Oli mukavaa ja rentouttavaa. Sieltä sitten parin päivän jälkeen suunnistimme Keski-Suomeen. Oli edessä minun kotipaikkani esittely. Lämmitettiin savusauna ja oleskeltiin. Ja pääsipäs siinä tyttö vähän tutustumaan lisää minun porukoihin. Hyvin tulivat juttuun keskenään.

Sieltä sitten heitin tyttöni takaisin Kokkolaan ja lähdin itse poikien kanssaKärnään. Tarkoitus oli lähteä torstaina ja olla sunnuntaihin asti saaressa erämeiningillä. No lähdettiin perjantaina ja nukuttiin kyllä teltassa vaikka saareen asti ei päästykään. Willen kesäkeittiökin siellä kuvattiin ja saa nähdä tuleeko siitä joskus jotain julkaisemisen kelpoista editoitua. Tuskin. Oli niin järkyttävät kireät violetit housut että heikoimpia heikottaa. Ihan karu reissu oli. Kärnä ei koskaan petä ystäväänsä.

Siinähän se loma pian menikin ja palasin Kokkolaan. Koulu alkoi keskiviikkona (viikko sitten) ja heti alusta asti olen viihtynyt enemmän kuin osasin unelmoidakaan. Todella mukavaa. Aiheet on mielenkiintoisia. Masennusta, skitsofreniaa, päihteitä, huumeita, kriisejä, ahdistusta, pakko-oireita, mielenhäiriöitä... Mielenkiintoista. Ei mitään kevyitä aiheita mutta mielenkiintoisia. Ja tässä vuoden aikana varmaan oppii itsestäänkin paljon uutta. Kasvaa ihmisenä sanoisi Pasila.

Viime viikonlopun olin töissä ja siellä oli todella rauhallista. Nyt sitten ei enää lisää töitä ole ainakaan sovittu. Ei haittaa. Kyllä tässä nyt vähän aikaa pärjäilee.

Tämäkin kouluviikko mennyt mukavasti ja tänään sain opoltakin kuulla että viime vuoden kaikki kurssit ovat kunnossa. Ei siis mitään hätää. Eilen käytiin ryhmäytymässä Kälviällä. Syötiin (koulu maksoi), kiipeiltiin (minäkin kävin muutaman metrin kokeilemassa ennen kuin alkoi huippaamaan), valkoisessa huoneessa rentouduttiin (nukahdinkin hetkeksi) ja lopuksi vielä paisteltiin makkaraa ja vaan juteltiin luokan kesken. Mukava luokka tänäkin vuonna vaikka vähän nuoria ovatkin (hädin tuskin täysi-ikäisiä). Ai niin ja minut ja tyttöni valittiin luokan emännäksi ja isännäksi. Luokka on meidän käsissä. Ei hyvä asia mutta ei voinut oikein vastaan sanoa kun meidät siihen tehtävään melkein pakotettiin.

Huh huh kun tulee tekstiä. Pitäisi kirjoittaa useammin niin muistaisi paremmin mitä on tapahtunut.

Tänään oli vain pari tuntia ja alkoi uusi käytäntö pyörimään erään opettajan tunneilla. Kuunnellaan aina tunnin aluksi jonkun oppilaan tuomaa musiikkia. Tänään kuulimme Nuket yhtyettä. Tykkäsin. Hauskaa kuunnella muiden mielipiteitä musiikista ja kuulla uutta musiikkia.
Biisien olisi hyvä jotenkin liittyä mielenterveyteen tai muuten alaamme joten ihan vapaita käsiä ei anneta valintojen suhteen. Odotan jo innolla omaa vuoroani.

Nyt pitäisi kasata Manniselle levyä. Hitaasti se valmistuu mutta varmasti.

Hyvä viikonloppua!

Humppa Soi: Eläkeläiset: Humppapuoskari
Humpastalainattua:
"Jos roppa alkaa rampata ja syyke olla kuraa.
Jos kesken kinkereiden ukko nyyhkytykseen sulaa."

Elämässäopittua: Koulussa voi oikeasti viihtyä.

2 kommenttia:

Annette Sinclair kirjoitti...

Olisiko Miljoonasateen "Olkinainen" mitään? :)

Mutta ihana kuulla, että loma sujui juuri kuten pitikin. Mitä emäntien ja isäntien kuuluu tehdä?

Wille kirjoitti...

Se olis kyllä mahtava biisi. Saa nyt nähdä minkä valitsen. Kerron kyllä sitten :)

Loma ei olis paljon paremmin enää voinut mennäkään. Tietenkin se olis voinu olla pidempi.

En tiedä vielä mitä vastuullista hommaa nämä tittelit pitävät sisällään. Ainakin valokuvaan päästiin.

generated by sloganizer.net