torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Hieman vaihdoin väriä

Koska elämässäni nyt on uusi ajanjakso menossa niin pitäähän sitä blogiakin vähän muokata. Kuvanikin voisin vaihtaa mutta en jaksa nyt alkaa väsertämään. Täällä minä nyt istun rakkaani luona. Tosin hän itse on lastenleirillä mutta on täällä hänen ihana kissansa seuranani. Äsken juuri hän muistutti olemassa olollaan vääntämällä tortut kylpyhuoneen lattialle ja vaikka olen vannonut että muuten kyllä siedän kissaa mutta sen sotkuja en ala siivoamaan niin pakkohan se oli siivota pois haisemasta. Meillä on tämän kissan kanssa sellainen viha - rakkaus suhde. Joskus menee ihan hyvin ja se on suloinen kun kömpii syliin kehräämään mutta joskus tekisi mieli heittää se parvekkeelta alas.

Tänään minulla on siis vapaapäivä ja viikonlopuksi menen sitten töihin. Eilen kävin ostamassa itselleni uuden kännykän ja sitä olen nyt sitten yrittänyt opetella käyttämään. Ja koulutehtäviä olen tänään tehnyt. Pari tehtävää sainkin tehtyä mutta vielä niitä pari jäi. Sen siitä saa kun siirtää aina huomiseen sen mikä pitäisi tehdä jo tänään. Viimeinen deadline on elokuun alussa joskus joten kyllä tässä vielä ehtii ja pakko olis koska muuten siirtyy valmistuminen ja sitä en halua.

Ja huomasin muuten itsekin saman minkä Hehku tuosta eilisesta postauksesta että sehän oli varsin aneeminen. Mistähän se muuten johtuu että silloin kun minulla on asiat jokseenkin hanskassa niin tekstiä ei meinaa syntyä mutta silloin kun kaikki kaatuu päälle niin inspiraationi syttyy. No ei sitäkään toki yleistää voi.

Nyt on nälkä. Pitäisi jaksaa raahautua kauppaan etsimään jotain murua rintojen alle. Ja näin tuli kissa suoraan näytön eteen ja nuolemaan sormiani. Kiitos katti. Lopetaan tältä kerralta näihin karvaisiin tunnelmiin. Ai haluatko sinäkin sanoa jotain? No sano vaaan. Eikö? No ei sitte.

Humppa Soi: Emiliana Torrini: Jungle Drum ( Jää muuten soimaan päähän ärsyttävästi.)
Humpastalainattua:"Mai haart is biiting laik ö zankol dram"

Kissan kirjoittamaa: +++++++++++++ (Positiivinen kaveri)

4 kommenttia:

Thundercat kirjoitti...

Miks se lattialle sen tortun väänsi? eiks se osaa hiekkalaatikolle mennä?

Wille kirjoitti...

Vähän vaihellen. Yleensä osaa mutta nyt viime aikoina on muutaman kerran varmaan vaan piruuttaan vääntäny lattialle.

Tiina kirjoitti...

Mulle tulee mieleen, että jos se kissa vääntää kakat kylppärin lattialle, niin hiekka-astia on silloin liian siivoton.
Voi tietty olla, että se oli siitä muuten vaan hauska ajatus.

Wille kirjoitti...

Tiedä en kissoista mitään, mutta mielestäni laatikko on ihan siistissä kunnossa.

generated by sloganizer.net