torstaina, heinäkuuta 21, 2011

Automies ole en

Rakas siskoni oli täällä luonamme kylässä pari päivää. Tiistaina hän saapui tänne muun perheen kanssa. Kävimme isän kanssa autokaupoissa ja koeajoimme paria autoa, mutta ne ei oikein vakuuttaneet minua. Illalla kävimme lintutornilla, mutta siellä ei näkynyt oikein mitään. Kun muut perheenjäsenet olivat lähteneet takaisin kotiin, niin vietimme laatuaikaa siskon kanssa. Katsoimme Perjantai 13. päivän. Ihan ok leffa.

Seuraavana päivänä eli keskiviikkona teimme hyvää ruokaa, nanchogratiinia. Tai pikkusiskoni oli kyllä päävastuussa. Iltapäivällä isäni tuli setäni ja serkkuni kanssa näyttämään yhtä autoa. Siinä se iltapäivä menikin kun odottelimme milloin he tulevat. Auto osottautui ihan kelpo peliksi ja kaupathan siitä tuli. Toyota Corolla. Neljä rengasta ja ratti. Älkää kysykö muuta. En tiedä autoista mitään.

Illalla katsoimme Buriedin ja se oli jännittävä, mutta pienoinen pettymys loppujen lopuksi. Rakkaani lähti yövuoroon ja siskon kanssa kävimme vuokraamassa lisää kauhua. Päädyimme paljon kehuttuun Paranormal Activityyn. Luulin että se olisi huono, kun kaikki sitä kehuvat, mutta yllätyksekseni se olikin todella hyvä leffa. Tunnelmallista kauhua. Sellaista kauhun pitää ollakin. Suosittelen.

Katsoimme vielä loppukevennyksi Faijan ja se oli mukavan lämmin komedia.

Tänään veljeni hakini siskoni, mutta sitä ennen ehdimme kokkailla. Teimme jauhelihamuffinseja ja salaattia johon tuli mm. rambutania. Lisäksi jälkiruoaksi mehusta tein kiisseliä. Ihan ok ateria. Hieman erikoinen kylläkin. Pitää joskus laittaa Willen keittiöön resepti.

Nyt siskoni on takaisin kotona ja rakkaani on yövuorossa ja minä tapan aikaa.

Ai niin. Tein sitten taas uuden blogin. Nimittäin tästä luontoharrastuksestamme. Käykää lukemassa jos kiinnostaa.

Humppa Soi: Limonadi Elohopea: Uutettu

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En ole paranormal activityä itse nähnyt. Ja mun korviin on kantautunut vaan haukkuvia sanoja siitä. Pitääpä tarkistaa jossain vaiheessa.

Katsoin kaverin kanssa http://www.imdb.com/title/tt1640459/ tollanen ja tykkäsin enemmän kuin Death Prooffista ja Planet Terrorista. Paras Grindhouse leffa pastissi mitä olen nähny. Verinen, Tyly ja helvetin karu!

Anonyymi kirjoitti...

Ei toiminu tuo linkki. No leffan nimi Hobo with a shotgun.

Wille kirjoitti...

Juu. Pitääpä joskus katsastaa. Ehdottamasti varmaan mieleinen.

Paranormal Acticity pelasi sopivasti tunnelmalla. Veikkaan kuitenkin että sinä teilaat sen.

generated by sloganizer.net