maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Huomenna vaihtuu joulukuuksi

Ja kuusi jo haettiin kotomme pihaan. Se on niitä ensimmäisiä joulun ajan merkkejä. Ensimmäisenä adventtina sen yleensä teemme. Ja näin siis tänäkin vuonna. Joskus on lumi peittänyt maan niin että hädin tuskin pääsee kuusen juurelle kömpimään. Tänä vuonna ei sitä ongelmaa ollut. Oli kyllä joulutunnelma kaukana kun ei edes pienen pientä lumihiutaletta näkynyt. Mutta kivaa oli silti. Nuotio mehtään ja makkarat paistumaan, kuppi kuumaa kahvia ja hyvä seura. Mikäs sen parempaa. Näin siis meni Willen viikonloppu.

Huomenna kirjareferaatin esittäminen ja keskiviikkona on osanani toimia airueessa itsenäisyyspäivän juhlassa. Sen siitä saa kun ei osaa kieltäytyä kun kauniisti pyydetään.

Ja vaikka blogini on hiljaiseloa viettänyt viime aikoina pitkiäkin aikoja niin nyt pyrin julkaisemaan täällä päivittäin joulukalenteria. Toivottavasti jaksan ja ehdin.

Mutta se siis alkakoon huomenna.

Ei kommentteja:

generated by sloganizer.net